Yhteensä 8 tulosta - näytetään 1 - 8  
 
Lajittelujärjestys:  
 
Ollipekka Kangas
 
0.0 (0)
Kouluttajat
Puhun kuvien kanssa ja niiden kautta. Elän kuvien maailmassa. Kuvat ovat työni ja innoitukseni. Olen kuvatyöläinen ja kuvan ammattilainen niin opettajana kuin taitelijana. Taiteesta ja sen tekemisestä oppimiani asioita opetan myös muille. Olen toiminut kuvataideopettajana Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksella vuodesta 1996. Luennoin, pidän työpajoja tai konsultoin taiteesta,...
Tommi Tossavainen
Tommi Tossavainen Paljon katsottu
 
4.8 (10)
Kouluttajat
Työskentelen Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa mediakasvatuksen suunnittelijana, jonka lisäksi koulutan sosiaalisesta mediasta, mediakasvatuksesta ja teknologisesta kehityksestä. Osana päätyötäni toimin aktiivisesti EU-rahoitteisessa Better Internet for Kids hankkeessa, jossa kymmenet Safer Internet Centret eri puolilla Eurooppaa työskentelevät turvallisemman Internetin edistämiseksi. Verkostossa jaettavan tiedon ansiosta pystyn tarjoamaan koulutuksissani tuoreinta tietoa...
Sara_Peltola.jpg
 
0.0 (0)
Kouluttajat
Erityisosaamiseni liittyy verkko-ohjaukseen. Olen auttanut eri-ikäisiä ihmisiä elämänsä, opintojensa ja uransa suunnittelussa chatin, sähköpostin, videoneuvotteluyhteyksien ja kännykän pikaviestinsovellusten kautta. Olen työskennellyt opinto-ohjaajana ammatillisessa oppilaitoksessa ja aikuislukiossa. Tulevaisuudessa haluaisin kehittää yhä laadukkaampia ja helpommin saatavilla olevia ohjauspalveluita. Myös koulutuksen ja työhyvinvoinnin kehittäminen digitalisuuden avulla on intohimoni.
Mikko Meriläinen
 
4.7 (3)
Kouluttajat
Olen pelikasvatukseen erikoistunut väitöskirjatutkija, mediakasvattaja ja pitkän linjan peliharrastaja. Olen kouluttanut ja työskennellyt itse sekä opettajana että ehkäisevässä päihdetyössä, ja tuottanut digitaaliseen pelaamiseen liittyvää materiaalia esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle sekä Mannerheimin Lastensuojeluliitolle. Olen esiintynyt usein valtakunnallisissa medioissa asiantuntijaroolissa lasten ja nuorten pelaamiseen liittyen. Luennoin monipuolisesti...
Jaana Wessman
 
0.0 (0)
Kouluttajat
Jaana Wessman on lastenpsykiatriaan erikoistuva lääkäri, tietojenkäsittelytieteen tohtori, lasten häiriökäyttäytymisen tutkija ja tietokonepeliharrastaja. Hän luennoi mm. lasten mielenterveyden tukemisesta, tunne- ja sosiaalisten taitojen kehityksestä, digimedioiden vaikutuksista mielenterveyteen, pelihäiriöiden tunnistamisesta ja puheeksiotosta, kilpapelaajien kehon- ja mielenhuollosta, sekä kotien peli- ja mediakasvatussuosituksista. Yleisöinä ovat olleet mm. terveyden- ja...
Pauliina Mäkelä, Kinda Oy
 
5.0 (3)
Kouluttajat
Kinda Oy:n viestintäkouluttajana, sparraajana ja valmentajana toimii sosiaalisen median kiltteyden lähettiläs ja vuonna 2009 “Suomen ensimmäinen Twitter-kuningatar” lempinimen Twitter-käyttäjiltä saanut Pauliina Mäkelä. Hän on erikoistunut sosiaalisen median, viestinnän, osaamisen hallinnan, robotiikan, tapahtumajärjestämisen, yhteisömanageroinnin, liveraportoinnin ja mediakasvatuksen alueilla. Hän on kouluttanut ja konsultoinut Kinda Oy:n kautta vuodesta 2010 lähtien ympäri...
Oskari
InFlow Paljon katsottu
 
0.0 (0)
Kouluttajat

Yhteystiedot

Y-tunnus
23277184
Osoite
Asemakatu 7, 70110 KUOPIO
Yhteisöllinen viestintätoimisto InFlow on erityisesti sosiaalisen median hyödyntämiseen erikoistunut viestintätoimisto. Koulutamme ja konsultoimme yrityksiä ja yhteisöjä. Vahvuutenamme on erityisesti koulumaailma ja julkinen sektori. Hyödynnä vuorovaikutteisen verkon mahdollisuudet! Palvelujamme ovat mm. koulutukset (tvt opetuksessa, työkalujen käyttö...), tietoiskut ja luennot (mediakasvatus, vanhempainillat, oppilastilaisuudet...), webinaarit, selvitystyöt, oppaat,...
Johanna
Edukaattori Paljon katsottu
 
0.0 (0)
Kouluttajat

Yhteystiedot

Y-tunnus
20475345 
Osoite
Paromankatu 18, 33400 TAMPERE
Mietityttääkö lasten toiminta mediassa? Mistä eväitä arjen mediakasvatukseen? Mitä on lasten osallisuus? Miksi se on tärkeää? Miten mediakasvatuksella voi edistää lasten oikeuksien toteutumista? Kutkutteleeko sosiaalisen median mahdollisuudet? Miten hyödyntää verkon yhteisöllisiä työkaluja oppimiseen ja osaamisen jakamiseen? Tarjoan käytännönläheistä ja suoraan arkeen nivoutuvaa valmennusta, työpajoja ja asiantuntija-apua...
Yhteensä 8 tulosta - näytetään 1 - 8