Rouva Sana

Rouva Sana

Uusi kouluttaja
 
0.0 (0)
Rouva Sana

Minna Luoma alias Rouva Sana on sisällöntuottajakonkari: tarinankertoja, toimittaja, bloggaaja ja kirjoittamisen kouluttaja ja ohjaaja. Hän on julkaissut keväällä 2019 tavoitteellisen bloggaamisen tietokirjan Minustako bloggaaja? - BLOGGAAJAN KÄSIKIRJA. Tietokirja on suunnattu erityisesti (pien)yrittäjille ja asiantuntijoille, jotka haluavat markkinoida omaa osaamistaan, palveluitaan ja tuotteitaan blogin avulla.

Rouva Sanan päätyö on erilaisten kirjallisten sisältöjen tuottaminen eri kanaviin kuten verkkoon ja painettuihin julkaisuihin, mutta oman työnsä ohessa hän myös kouluttaa, luennoi ja sparraa. Rouva Sana on tehnyt yhteistyötä yritysten, oppilaitosten, koulutusten tarjoajien, uutta suuntaa arjessaan etsivien sekä lasten ja nuorten kanssa.

Rouva Sanan koulutukset ovat ajatuksia herättäviä ja innostavia, joissa ei pönötetä eikä jäykistellä, mutta sitäkin enemmän keskustellaan yhdessä - yleensä vielä esimerkkien avulla.

Koulutusten aiheena bloggaamisen ja kirjoittamisen lisäksi ovat erityisesti sisältömarkkinointi kirjallisten sisältöjen avulla ja kaikki mikä sivuavat sitä (sosiaalisen median hyödyntäminen, hyvät sisällöt, sisältötyöpajat jne.) sekä henkilöbrändäys ja oman osaamisen markkinoiminen. 

Rouva Sanan toimisto löytyy Keski-Uudeltamaalta, mutta tarvittaessa toimialueena on koko Suomi. Ole yhteydessä isompaan tai pienempään tarpeeseen.

Kouluttaja-arviot

Kouluttajaa ei ole vielä arvioitu. Sinäkin voit arvioida kouluttajia, joiden koulutuksiin olet osallistunut.
Oletko rekisteröitynyt palveluun kouluttajana?
Kouluttaja-arvion osa-alueet
Asiantuntijuus
Perustuiko esitys tutkittuun tietoon vai omiin kokemuksiin.
Esiintyminen
Oliko esitys kiinnostava ja innostava vai puuduttava tai epäselvä.
Vuorovaikutus
Puhuiko esiintyjä itsekseen vai saiko yleisö osallistua esimerkiksi kysymyksillä.
Arvion lisätiedot
Kuvaile kouluttajan esiintymistä, asiantuntemusta ja vuorovaikutusta sanallisesti.